Pikavipit

Pikavipit ovat nousseet valtavaan suosioon tultuaan Suomen markkinoille vuoden 2005 maaliskuussa, kun Suomen ensimmäinen pikavippipalvelu, Tekstivippi, tuli markkinoille. Alunperin pikavipit ovat Yhdysvaltalainen keksintö. Siellä pikavippi tunnetaan nimellä ”payday loan”.

Pikavippien valtavasta suosiosta kertoo se, että vaikka ne tulivat Suomeen vuonna 2005, tarjosi niitä vuoden 2007 syyskuussa jo yli 50 yritystä. Vuoden 2011 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana pikavippejä myönnettiin enemmän kuin koskaan ennen, eli yhteensä 321 000 kappaletta. Arvoltaan nämä pikavipit olivat yli 70 miljoonaa euroa.

Pikavippimainoksia näkee nykyään joka paikassa, kuten tienvarsilla, ympäri internetiä, televisiossa, lehdissä, ja vaikka missä muualla. Tämä on varmasti osittain vaikuttanut niiden saamaan huikeaan suosioon. Onpa kovassa kilpailussa kuitenkin kuluttajillekin hyviä puolia.

Kova kilpailu nimittäin ajaa pikavippipalvelut laskemaan hintojaan rajusti, mistä johtuen pikavippejä saa nykyään jopa täysin ilmaiseksi. Kaikki palvelut eivät kuitenkaan ole yhtä halpoja kuin toiset, minkä takia pikavippejä kannattaakin vertailla ennen varsinaista lainan hakemista.

Vertailusivustokin kannattaa kuitenkin valita tarkoin, sillä monet niistä on tehty jo vuosia ja vuosia sitten, eikä niitä sen jälkeen ole kummemmin päivitelty. Pikavippipalvelujen hinnat ovat kuitenkin laskeneet tasaista tahtia, joten vertailusivustot ovat pudonneet kelkasta, eikä niiden tiedot ole enää ajan tasalla.

Hyviäkin vertailusivustoja kuitenkin on, ja niiden ansiosta voit pikavippiä ottaessasi säästää pitkän pennin. Pikavippivertailusivustoilta löytyy myös monesti suurempia kulutusluottoja, joiden hakemiseen vaadittavat ehdot ovat hieman pikavippien ehtoja tiukempia, mutta toisaalta summat ovat suurempia ja korot suhteessa huomattavasti pienempiä.

Jätä kommentti